Saksa 2 € 2022 Thuringen & Wartburg, väritetty (#2)
Saksan 2022 Thuringen-juhlaraha päättää vuodesta 2006 jatkuneen Saksan osavaltioita kunnioittavan juhlarahasarjan.
Kolikon aiheeksi Thuringenin osavaltiosta on valikoitunut Wartburgin linna, joka on yksi tunnetuimmista saksalaisista linnoista. 1000-luvun alkupuolella valmistunut keskiaikainen linna toimi aluksi maakreivien hallinnointipaikkana ja 1800-luvulla Richard Wagner sävelsi runoelman pohjalta oopperan linnan hovielämästä. Myös Martti Luther asui linnassa vuoden päivät jona aikana hän käänsi uuden testamentin saksaksi. Myös Goethe on käynyt linnassa.
Wartburg-auto on saanut nimensä linnan mukaan ja linna liitettiin UNESCOn maailmanperintökohdeluetteloon vuonna 1999.
- Saksan ensimmäinen 2 euron juhlaraha vuodelta 2022 väritettynä
- Aihe: Thuringenin osavaltio ja Wartburgin keskiaikainen linna
- Kuva-aiheena on yksi Saksan tunnetuimmista keskiaikaisista linnoista, Wartburg
- Kaksi tornia oleva linna sijaitsee 410 metriä korkealla kukkulalla ja linna valmistui vuonna 1067
- Kuuluu Bundesländer-sarjaan
- Laatu: UNC, väritys. Toimitetaan kapselissa
- Väritys #2