Suomi 100 € 2015 Jean Sibelius kultaraha
Jean Sibelius -kultaraha edustaa suomalaisuutta syvimmillään. Juhlarahan tunnuspuolella on kuvattu Ainolan tähtitaivasta ja mäntypuita, joiden lomassa Sibelius nähtiin usein mietteliäänä. Juhlarahan arvopuolella on kuvattuna säveltäjän suosikkisoittimen, viulun kaula.
Sibelius jätti pysyvän jäljen sydämiimme
Jean Sibeliuksen (1865–1957) 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi lyödyllä juhlarahalla muistetaan säveltäjämestarin merkittävää tuotantoa sekä Sibeliuksen vaikutusta suomalaisuuteen ja klassiseen säveltaiteeseen. Sibelius-juhlaraha koskettaa suomalaisia, mutta juhlaraha on myös pieni pala suomalaisuutta ulkomaalaiselle.
Sibeliuksen sävellykset kuvaavat vahvasti suomalaisen identiteetin syntyä, sielua ja elinvoimaa. Sibeliuksen musiikki on koskettanut suomalaisia eri aikakausina ja välittänyt suomalaisen kansallistunteen myös ulkomaille. Sibelius on kansainvälisesti menestynein suomalainen säveltäjä. Hän on toiminut ja toimii yhä esikuvana monille säveltäjille niin kotimaassa kuin ulkomailla.
Kultaraha toimitetaan kotelossaan alkuperäisellä aitoustodistuksella.
- Suomen 100 euron kultajuhlaraha vuodelta 2015
- Aihe: Jean Sibeliuksen syntymästä 150 vuotta
- Metalli: Kulta917 / Au917
- Loput 40 promillea ovat hopeaa ja 43 promillea kuparia
- Halkaisija: 22.00 mm
- Paino: 5,65 g
- Laatu: Proof
- Vuosileima: 2015
- Lyöntimäärä: 5.000 kpl